Juhlia, Minä, Naisellisuus, Nautintoja

VIHDOIN PÄÄSTIIN JATKOILLE

Kun vähän liiankin hyvin ristiäisissä viihtyneet vanhemman sukupolven vieraat oli saateltu kotimatkalle ja pientä paikkojen siistimistä suoritettu, oli Marilynin ja minun vuoro siistiytyä eli laittautua kuntoon iltaa varten.

Vauvelin isovanhemmat olivat lupautuneet lapsenvahdiksi, joten Marilynillä miehineen oli edessä ansaittu viikonloppuvapaa – tai se, mitä viikonlopusta oli jäljellä ?

Minä ja Marilyn kipitettiin lähikuppilaan edellä, ihan kuin juoma olisi loppunut kesken, ellemme olisi pitäneet kiirettä ? Perästä tuli Marilynin mies ja lopulta myös Annabel uuden tuttavuutensa kanttorin kainalossa.

Minä aloittelin perinteisesti oluella, mutta totesin hyvin pian olevani melkoinen sekakäyttäjä (alkoholin siis), sillä pöytämme oli alta aikayksikön täynnä vaikka mitä snapseja ja erivärisiä juomia. Enteilin jo silloin melko heikkoa happea seuraavalle päivälle ?

TIETENKÄÄN en antanut tuon asian häiritä illan etenemistä (ja juoman virtaamista) sen enempää, sillä samaa tahtia alkoi myös tanssijalkaa vipattaa! Niinpä kiskoinkin Marilynin kanssani tanssilattialle kiemurtelemaan. Meillä molemmilla näytti olevan tanssi ihan kivasti verissä ja menevä musiikki sai meidät melko seksikkäisiinkin liikkeisiin.

Sivusilmällä huomasin, että meidät ja tanssimme oli huomattu. Suorastaan lauma miehiä oli yhtäkkiä siirtynyt lähemmäs tanssilattiaa. Siitähän Marilyn ja minä oikein innostuimme ? Vilkaisin myös pöytäämme – ei ketään missään – myös Marilynin mies oli kadonnut jonnekin ?

Miten ilta jatkui, siitä seuraavassa päivityksessä…..

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256. Tarkista hintatiedot  www.puhelinseksi24.fi 

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply