Erotiikka ja seksi, Levottomat unet, Minä, Naisellisuus, Nautintoja

SAUNAHUUMA SAI JATKOA

Hih, uskokaa tai älkää, mutta eilisessä postauksessa kertomani uni sai jatkoa viime yönä! Varmaan tuo päivityksen kirjoittaminen meni alitajuntaan…

Unta oli kelattu vähän taaksepäin ja muokattu siitä, mistä eilen kirjoitin. Tämä uni alkoi sillä, että makasin kyllä lauteilla vatsallani, mutta minua hierottiin käsin. Kuinka ihanalta se tuntuikaan! Tunsin rentoutuvani täysin ja meinasin nukahtaa. Sitten havahduin siihen, että miehen kuuma ja kostea vartalo laskeutui päälleni.

Makasimme siinä päällekkäin jonkin aikaakin, kunnes miehen käsi alkoi sivellä ihoani ja hamuta rintojani. Nännit kovana huokaisin ja odotin miehen seuraavaa liikettä.

Pian seuraava siirto olikin edessä. Hän nosti minut polvilleni ja työnsi varoittamatta sormen sisääni. Voihkaisin taas nautinnosta. Sormi liikkui reiässäni tutkien sen jokaisen sopukan. Nyt sormia oli sisälläni useampi ja tahti kiihtyi. Parantelin asentoani, etten vaan sen takia joutuisi keskeyttämään tätä ihanaa sessiota. Levitin jalkojani vähän lisää, että sormilla olisi paremmin tilaa tehdä mulle hyvää.

Nostin selkääni kaarelle, en enää oikein tiennyt, miten päin olisin ollut, niin hyvää se teki. Yhtäkkiä sormet katosivat ja kaksi kättä tarttui pakaroihini. Pian tunsin kovan patukan kairaavan tietä pilluuni. Kostea pilluni suorastaan imaisi sen sisäänsä. Kädet siirtyivät pakaroilta lantiolleni ja kalu puski ja puski pohjaan asti.

Huohotus ja voihkina täyttivät saunan, joka ei enää onneksi ollut kovin kuuma. Yritin tukea itseäni ja pitää jostain kunnolla kiinni, että odotukseni palkittaisiin orgasmilla. Mies huohotti ja painoi kaluaan hurjalla tahdilla sisään ja ulos. Tahti kiihtyi vielä entisestään ja molempien huohotus muuttui kiimansekaiseksi ääntelyksi. ”Yritä saada, multa tulee ihan just”, ynähti mies. Ja niin mä sainkin….päässä alkoi pyöriä tähtiä, kun kalu survoi itseään viimeisiä kertoja sisääni. Tunsin hurjan orgasmin aallon nousevan ja huusin, suorastaan siis huusin kliimaksin tullessa…

Tähän heräsin ? Arvaapa, olinko märkä ?

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256. Tarkista hintatiedot  www.puhelinseksi24.fi 

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

 

2 Comments

  1. jorma

    olisin ollut minä sinunatyöntelemässä olis kova patukka mutta untas se oli mulla on päässyt orkasmit unissa

    • Comment by post author

      Camilla

      Moikka Jorma!

      On se ihmisen mieli aika kummallinen ja unetkin mielenkiintoisia! Kyllä täälläkin tosiaan herätään välillä (aika useinkin) ihan viittä vaille saamista, joskus unessa saaneenakin ?

      Camilla

Leave a Reply