Päivityksen kuva LIITTYY tapaukseen! Tällainen olo mulla oli koko viime viikon, ihan kamala härdelli niin töissä kuin vapaallakin! Tuli olo, että musta on tullut VANHA 😂 Oli iltakokousta, tein vähän sivubisneksiä kasvohoitojen muodossa ja viikonloppu meni lapsenlikkana….olin aivan katki sunnuntaina, kun tulin kotiin. Ja ei kun heti uutta viikkoa kohti…

Töissä on oltu kuin pikkukakarat ja arvuuteltu sitä pikkujoulujen paikkaa ja koko systeemiä aika laillakin. Ihmeen salassa kaikki on saatu pidettyä, eikä yhtään mitään ole saatu selville! Joka tapauksessa kaikilla on vähän sellainen fiilis, että riittävästi menoa siellä ei kuitenkaan ole ja päätettiin, että pidetään muijaporukalla ihan omat etkot perjantaina.

Niistä pirskeistä ei varmasti menoa ja meininkiä puutu, sellaisia bilekonkareita on liikenteeseen lähdössä 😳 Minä ja muutama muu ollaan menty muutenkin normaaliin verrattuna vähän hiljaiseloa jo jonkun aikaa, että pikkuhousun saumaakin vähän jo kutittais 😉 Meitä on lähdössä 4-6 naista, muutama hyvinkin varattu lady, mutta en sanoisi, että olisivat siveellisimmästä päästä….suoraan sanoen, en oikein kyllä tykkää, että varattu ihminen syöksyy ainakaan sänkyyn asti. Katsotaan, miten käy. Monta puumaa perjantaina ainakin liikkeellä 😊

Loppuviikko menee varmasti nopeasti perjantaita odotellessa, toivottavasti sielläkin! Huomenillalla yritän olla linjoillakin alkuillasta.

Camilla
Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256