Erotiikka ja seksi, Levottomat unet, Minä, Pikkutuhmaa

PIKAPANO LUOKKAHUONEESSA

Jopas viime yönä unen heitti! Kuten tavallista, heräsin siihen ja tällä kertaa jo kahdeksalta, vaikka kellojakin siirrettiin….unen jälkeen olin kyllä ihan sekaisin ja mietin vieläkin, mistä ihmeestä koulu, opettaja ja luokkahuone uniini tulivat?!

Hei, taidanpa sittenkin tietää! Ne eiliset kouluaikaiset muistot, sieltähän se koulu varmaan mutkien kautta uniin tuli, vaikka mitään tällaista ei koskaan oikeasti ole tapahtunut. Mutta mitä unessa sitten tapahtui….

Mut oli kutsuttu erääseen lähikouluun vieraaksi, kertomaan omasta ammatistani. Olin laittautunut nätiksi, hame päällä ja tukka kiharoilla. Kävelin sovittuun luokkaan, mutta se oli ihan tyhjä! Pyörin hetken ympyrää ja olin menossa kansliaan etsimään edes opettajaa, kun ovesta sisään astui mies. KOMEA mies!

Sopertelin nimeni ja ihmetykseni tyhjästä luokasta. Mies esittäytyi ja sanoi ruokatunnin olevan vielä meneillään. Voisimme sen loppumista odotellessa hieman suunnitella tunnin kulkua…

Mies veti opettajan tuolin minua varten ja istui itse pöydän kulmalle. Poskia kuumotti, koska rintavakoa kuumotti, koska miehen silmät olivat nauliintuneet rintoihini. Olihan sieltä pöydän reunalta suora näköala!

Luonnostelin jotain runkoa paperille, kun mies käveli taakseni muka katsomaan, mitä kirjoitin ylös. Yhtäkkiä tunsin huulet kaulallani ja kädet rinnoillani. Huimasi, se yllätti ja tuntui niin hyvältä!

Koska en vastustellut, vaelsivat niin kädet kuin huuletkin rohkeammin ja pian tunsin sormet hameeni alla. Alapääni kostui samantien ja sehän miestä innostutti lisää!

Mies vilkaisi nopeasti kelloaan ja näin, miten turvonnut kalu halusi ulos housuista. Mies vapauttikin sen ja suustani pääsi huokaus, kun näin, kuinka valtava vehje sieltä tuli esiin. En ehtinyt edes koskettaa sitä, kun mies nosti minut ylös ja käänsi vasten pöytää. Hame ylös ja housut alas ja sitten tunsinkin jo kuuman kalun hakeutuvan kohti reikääni…

Kalu löysi perille ja huokaisten mies työntyi sisääni. Hän piti lantiosti kiinni ja survoi kaluaan melkoisella voimalla syvemmälle ja syvemmälle…

Käytävästä alkoi kuulua meteliä, ruokatunti oli päättymässä. Ehdin miettiä, mahtaako ovi olla auki vai lukossa…Aika alkoi loppua, sen tajusi mieskin ja tahti kiihtyi. Pidin kaikin voimin pöydästä kiinni ja aloin tuntea, miten kuuma aalto sisälläni kasvoi…

Pöytä nitisi ja notkui, huohotimme jo molemmat. Multa tulee pian, voihkaisi mies. Anna tulla, totesin, huippu oli itsellänikin ihan lähellä.

Se ihana, kuuma ja valtava kalu täytti koko pilluni, tunsin sen kasvavan vielä vähän lisää. Rajut työnnöt kiihtyivät ja kiihtyivät, silmissäni alkoi pyöriä….Nyt tulee, huusin…..ja heräsin…

Huh, olipa uni ?

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256. Tarkista hintatiedot  www.puhelinseksi24.fi 

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply