Erotiikka ja seksi, Juhlia, Minä, Pikkutuhmaa

MUISTATTEKOS EMMANUELLEN?

Kuvankaappaus YouTubesta

Muistatkos sinä maailmaa mullistaneen Emmanuelle-elokuvan tai elokuvan melko kiihottavankin musiikin? Minä muistan. Mutta enpä olisi uskonut kuulevani monen vuoden jälkeen tätä kappaletta ristiäisissä. Näin vaan kävi ?

Kummityttöni äidin työkaveri Annabel pisti mennen tullen tuulemaan ja sai kanttorinkin sekoamaan niin, että hän tosiaan pimputteli kyseistä kappaletta ennen häipymistään Annabelin kanssa käytävälle, mutta myös palatessaan sieltä takaisin.

Mummelit eivät tainneet kappaletta tunnistaa, koska sitä niin ylitsevuotavan upeaksi kappaleeksi kehuivat ? Onhan se, mutta tuo tilanne….punastelin heidän puolestaan kuin pikkutyttö.

Emmanuellen ensi-illasta on muuten parin viikon päästä 45 vuotta. Ja itse romaanista, johon elokuva perustuu, peräti 60 vuotta ? On sitä osattu tuolloinkin, katsokaa ja kuunnelkaa vaikka! Tavallaan tämän päivän seksuaalisuutta käsittelevissä elokuvissa vois jopa ottaa taas mallia vanhasta, vai mitä ajattelet?!

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256. Tarkista hintatiedot  www.puhelinseksi24.fi 

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply