Juhlia, Minä, Nautintoja, Sitäsuntätä

MILTEI VÄLIIN JÄÄNEET GRILLIBILEET

Wow, mitkä ilmat ovat hellineet suomalaisia viime päivinä! Se tekee meille terää, ihmiset ovat selvästi iloisempia ja kyllä, rohkeampiakin – niin pukeutumisessaan kuin tekemisissäänkin. Sitä se aurinko ja lämpö teettää 😊

Mun mielestä terveellä tavalla päivettynyt (ei siis mikään ylipaahdettu) ihminen näyttää hyvältä. Ainakin paremmalta kuin talven liidunvalkoinen iho. Harvemmin huhtikuussa, mutta nyt mullakin on jo eri väri kasvoilla, sillä rakastan etenkin kevätaurinkoa, ja haluan imeä siitä kaiken mahdollisen!

Auringon mukaan suunniteltujen ihahommien lisäksi istunkin auringossa keväisin niin paljon kuin mahdollista, tuoli vaan vaihtaa paikkaa auringon siirtyessä 😊 Viime keväänä tein itselleni jopa pienen lisäterassin – ihan vain siksi, että sinne pihani viimeiset auringonsäteet osuvat…Ei kevätaurinko yleensä edes tunnu liian kuumalta, toisin kuin heinäkuussa. Petollista se kyllä on ja ainakin minä käytän aurinkorasvoja  ihan kunnolla.

Työkaverini järjesti tänään terassibileet. Olin mamo ja poikkesin siellä suoraan töistä eli auton kanssa. Useamman tunnin siellä silti viihdyin – mikä ihana aurinkoterassi siellä nimittäin oli!!!

Mutta tunnustan, HARMITTI, etten sitten kuitenkaan päättänyt ottaa tästä illasta kaikkea irti. Sää ja seura olisivat olleet mainiot, nauruakin olisi riittänyt! Huomenna aamulla olen olostani varmasti kiitollinen – se olisi ollut toisenlainen 😉

Utelias mieleni jää kaipaamaan myös kaikkia illan aikana tapahtuvia juttuja. Onneksi mulle luvattiin täysi selvitys heti huomenna 😉

Ihanaa viikonloppua 🌞🌞🌞

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256. Tarkista hintatiedot  www.puhelinseksi24.fi 

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply

Theme by Anders Norén