Erotiikka ja seksi, Minä, Nautintoja, Pikkutuhmaa

KUUMAA KIIMAA METSÄN SIIMEKSESSÄ

Ette kyllä ikinä usko, mitä tänään tapahtui! Enpä meinannut kyllä itsekään uskoa….No, tänään oli tuulesta huolimatta aivan upea ilma ja päätin, että nyt sienimetsään. Onneksi lähdin, olisi jäänyt tämäkin kokemus väliin!

Nautiskelin luonnosta täysin rinnoin samoillesani pitkin mättäitä, sieniäkin löytyi kivasti. Sitten yhtäkkiä näin pysäköidyn auton pitkällä edessäni. Suoraan sanoen hieman pelästyin, kuka muu tänne olisi eksynyt kuin minä!

Hiippailin hitaasti kohti autoa ja huomasin, että toisen puolen ovi oli auki. Meinasin jo hätääntyä: apua, onko sattunut jotain.  Sitten tajusin auton aina välillä heilahtavan. Pysähdyin ja kuuntelin. Kyllä. Auto tosiaan liikahteli, ja niin liikahtelivat ihmiset siellä sisälläkin. Autossa oli täysi toiminta päällä!

Hetken mietin, käännynkö nopeasti takaisin, vai mitä teen? En kääntynyt, vaan jatkoin lähestymistä. Nyt olin jo niin lähellä, että kuulin täydet naimisen äänet ja näin voihkivan naisen etupenkillä ratsastamassa, miehen kädet hänen kupeillaan kuin kiinni pitäen.

Punastuin tilanteen aiheuttamasta hämmennyksestä, mutta myös siitä, että tajusin itsekin jo kostuneeni. Tilanne oli outo, mutta myös niin kiihottava!

Saappaani olivat jämähtäneet paikoilleen ja tuijotin edessäni olevaa autoa ja sen sisällä sekstailevia ihmisiä, jotka päättivät vaihtaa asentoa. En tajunnut edes piiloutua, mutta ei minua onneksi huomattu (tai no, sitten vasta olisi voinutkin olla kivaa…).

Nyt mies oli päällä ja nosti naisen jalat yhdellä kädellä kohti auton kattoa. Toisella kädellään hän selvästi haki reittiä kalulleen. En nähnyt, mutta olen aivan varma, että se seisoi kivikovana. Nainen voihkaisi kovaäänisesti ja liike alkoi.

Katselin touhua kuin transsissa, housut litimärkinä omista mehuistani. Auto huojui ja heilui yhä kiivaammin. Ilmeisimmin huippu lähestyi, niin kiimaisia ääniä autosta kuului….

Tässä kohtaa totesin, että nyt Camilla häipyy ja suorastaan juoksin omalle autolleni. Hiestä ja kiihotuksesta märkänä painelin kotona suoraan suihkuun…se, mitä siellä tapahtui, onkin sitten seuraavan blogipäivityksen tekstiä ?

Hyvää alkavaa viikkoa! Kannattaa pitää silmät auki, myös sienimetsässä ?

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256.

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply