Erotiikka ja seksi, Levottomat unet, Minä, Pikkutuhmaa

KUMMALLISTEN UNIEN YÖ

Olipa pitkästä aikaa taas todella kummallisten unien yö. Melkoisen seksuaalisten sellaisten ? Olin avannut oveni jollekin tuntemattomalle miehelle, jonka olin istuttanut tuoliin olohuoneen seinän viereen. Huone oli avara ja siellä oli tilaa vaikka kuinka paljon. Todellisuudessa näin ei olisi, sillä olohuoneessani EI OLE yhtään tyhjää seinustaa, eikä tilaa muutenkaan mitenkään hirmuisesti.

Jätin huoneeseen ainoastaan pienet tunnelmavalot ja laitoin musiikkia. Kappaleet vaihtelivat, mutta pääasiassa soitin menomusaa, minkä tahdissa keikuttelin itseäni. Välillä aivan miehen edessä, toisinaan häntä kropallani hipaisten. Välillä välimatkaa pidentäen, kuin vaikeasti tavoiteltavaa leikkien.

Hieroin ja hinkkasin itseäni mieheen. Sillon tällöin annoin hänen koskettaa itseäni, välillä siirsin himokkaat kädet pois, kiusallanikin. Riisuin pikkuhousut ja rintaliivit pois. Taivutellessani itseäni mies näki joko takapuoleni tai häpyni, riippuen kummin päin kohti häntä olin. Kiihko miehen silmissä sen kun kasvoi ja etumuskin pullotti jo ?

Aloin hyväillä itseäni tanssin lomalla. Milloin hieroin rintojani, milloin alapäätäni. Nyt annoin miehenkin enemmän koskettaa itseäni. Mies huokaisi ääneen, kun hän tunsi, miten kostunut olin.

Siirryin kontilleni miehen eteen ja vapautin hänen turvonneen kalunsa ulos kiristävistä housuista. Aloin hyväillä sitä käsilläni, huulillani ja kielelläni. Mies suorastaan tärisi kiihkoissaan. Otin kalun kunnolla suuhuni ja aloitin melkoisen suihinoton. Olin ilmeisesti tehnyt jo hyvän esityön tanssillani, sillä kauaakaan tuota ei tarvinnut jatkaa, kun mies huohottaen sanoi pian laukeavansa. Tein viimeiset vispaukset käsilläni ja pian sainkin aikamoisen lastin hiuksilleni ja kasvoilleni.

Ehdotin miehelle suihkuun menemistä. Laitoin veden valumaan ja olimme juuri siirtymässä ihanan lämpöiseen suihkuun, mutta heräsin ? Oli julmettu pissahätä ?

Camilla

Soita 0700-10333, valitse 3 ja sen jälkeen minut numerolla 256. Tarkista hintatiedot  www.puhelinseksi24.fi 

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply