Arki, Minä, Sitäsuntätä

KALATYTTÖ CAMILLA

Veikkaan, että tällä kertomuksella yllätän monet teistä. En nimittäin usko, että monikaan arvaisi, että tämä tyttö käy pilkillä ? En intohimoisesti, enkä säännöllisesti, mutta ainakin pari kertaa talvessa. Tänä talvena voi jäädä kokonaan väliin, sillä täällä näyttää jäätilanne aika huonolta, enkä niin fani ole, että matkan päähän lähtisin.

Ensin pakkasi ”metreittäin” lunta ohuen jään päälle ja nyt taivaalta sataa losottaa vettä siihen malliin, että taitaa olla mennyttä pian sekin vähä jää. Lumet ainakin ovat huvenneet silmissä!

Meni vuosia, etten edes ajatellut pilkkimistä. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Siihen oli varmaan syynä lapsena saatu yliannostus ja mukavuudenhalu. Vanhempani ovat olleet etenkin nuorempina intohimoisia erä- ja kalaihmisiä. Tietysti mut raijattiin mukaan jäälle ja istutettiin pilkki käteen babysitterissä (sellaisessa sen ajan lastenistuimessa) istuen. Taisin olla tuolloin 2-vuotias.

Eväät olivat kuulemma usein se tärkein juttu, mutta on sitä lasten kisoissa palkinnoillekin päästy, saaliilla ja ilman ? Kisoissa osataan nykyäänkin hienosti ajatella lapsia ja usein palkitaan kaikki lasten sarjan osallistujat.

Sen verran vilukissa olen, että enemmän tykkään kesäkalastuksesta. Sitäkin on tullut harrastettua viime vuosina liian harvoin. Oli aika, jolloin kaikki vapaat kesäaamut alkoivat kissankalareissulla. Nyt sitä paikkaa ei elämässäni enää ole, joten tuokin kiva tapa jäi. Sitä paitsi nämä mun nykyiset kissani ovat kalan suhteen paljon krantumpia kuin aiemmat. Siilitkään eivät kalasta enää oikein tykkää. Käykin mielessä, että onko kaloissa nykyään niin paljon jotain ylimääräistä, että eläimet vaistoavat ja ovat siksi syömättä ?

Pakko tähän loppuun leuhkia, että oon mä ihan hienon saaliinkin joskus saanut: Liki kymppikiloinen hauki virvelillä ja ihan ite sain sen vielä haaviinkin! Se homma kävi työstä, mulla oli nimittäin silloin toinen käsi tosi kipeänä. Mutta sisulla loppuun asti ?

Tällainen tyttö on Camilla

Muita postauksiani pääset selailemaan helpoiten täältä

Leave a Reply